Lapselle merkityksellinen toiminta

Lapselle merkityksellinen toiminta rakentuu lapselle tärkeistä asioista, lapsen aktiivisesta toimijuudesta sekä yhdessä toimimisesta.

  • Lapsi suhtautuu uuden oppimiseen tai hänelle vaikean taidon oppimiseen myönteisemmin, kun ymmärtää vaikeutensa luonteen ja kokee, että harjoiteltava asia on hänelle merkityksellinen.
  • Lapsen sitoutuminen tekemiseen on riippuvainen siitä, kuinka merkityksellistä se lapselle itselleen on. Mitä sitoutuneempi lapsi on, sitä sinnikkäämmin hän yrittää, keskittyy ja kokee tekemisestään ylpeyttä.
  • Aikuisen rooli on mahdollistaa lapselle oppimiseen tarvittavat vuorovaikutustilanteet ja -suhteet. Lapsen toimijuus rakentuu näissä kohtaamisissa, arjen erilaisissa vuorovaikutustilanteissa. Oleellista on siis miettiä, mitä minä itse tuon näihin kohtaamisiin, millaisia ovat omat uskomukseni, odotukseni, mielialani.

Lapsen toimijuus

Mitä lapsi aktiivisena toimijana ja oppijana tarkoittaa, kun puhutaan motorista taidoista ja niiden kehittymisestä ja mihin kaikkeen sillä on vaikutusta osana taitojen oppimisprosessia?

Mitä minä ajattelen, tunnen ja miten toimin?

Motoristen taitojen harjoittelun ohella olennaista on huomioida myös lapsen tunteet ja minäkäsitys. Hyvän itsetunnon ja minäpystyvyyden kokemusta tukevia ominaisuuksia ja ajatusmalleja kannattaa tietoisesti pyrkiä rakentamaan. Kokemuksilla, oppimiseen liittyvillä tunteilla ja motivaatiolla on vaikutusta siihen, miten oppimisvaikeudet näyttäytyvät lapsen arjessa. Ne vaikuttavat siihen, miten lapsi oppimistilanteita hallitsee, tehtäviin sitoutumiseen ja sitä kautta oppimiseen.

Millaisiin ajatuksiin lapsi uskoo? Onko lapselle kenties vääristyneitä tulkintamalleja oppimistilanteisiin liittyen tai tekeekö hän itselleen haitallisia yleistyksiä kuten ”Jos en osaa tätä motorista taitoa, olen huono kaikessa”. Omien ajatusmallien kyseenalaistaminen on vaikeaa meille kaikille, lapsille vielä aikuisempia vaikeampaa. Lasta kannattaa kuitenkin opettaa huomaamaan omien ajatuksiensa merkitys ja auttaa häntä ymmärtämään ajattelutapojensa vaikutuksia.

Kyse ei ole siitä, että ohjattaisiin lasta ”ajattelemaan oikein” tai ”ajattelemaan aina myönteisesti” vaan auttaa häntä tunnistamaan tunteiden, ajatusten ja oman toiminnan välisiä yhteyksiä. Tämän yhteyden oivaltamisen voidaan olettaa mahdollistavan lapsen hallinnan tunteen ja auttaa häntä toimimaan niissä tilanteissa, joissa hän kohtaa kielteisiä tunteita kuten liiallista jännitystä, epäonnistumisen pelkoa tai häpeää.

Lapsen hyvinvointiin vaikuttaa merkittävästi se, kokeeko hän olevansa aktiivinen toimija omassa elämässään. Näkemys lapsesta aktiivisena toimijana on osa myös varhaiskasvatusuunnitelman oppimiskäsitystä. Aktiivisen toimijuuden mahdollistuminen vaatii monia asioita muun muassa sitä, että lapsen pitää luottaa itseensä. Tärkeää on myös se, että lapsi kokee tulevansa kuulluksi sekä ymmärretyksi. Lisäksi lapselle pitää välittyä tunne siitä, että hänen viesteillään on todella merkitystä, että niiden avulla hän voi vaikuttaa asioihin.

Itsenäisyyden ja omatoimisuuden tukeminen mahdollistaa aktiivista toimijuutta. Sillä, että lapsi saa riittävästi apua ja aikaa opetella mahdollistaa omatoimisuutta, osallistumista ja oppimisen iloa. Kyky ratkaista ongelmia on myös keskeistä, joten on valtavan tärkeää, etteivät aikuiset ratkaise ongelmia lapsille valmiiksi vaan mahdollistavat lapsen oman pohdinnan ja auttavat lasta tarvittaessa rakentamaan ratkaisevia askelia kohti ongelman tai tilanteen ratkaisua.

Lapsen aktiivista toimijuutta ajatellen on tärkeää pysähtyä sen äärelle, mitä lapsi haluaa oppia ja miksi.

Lapsen oma ymmärrys ja minäkäsityksen vaikutukset oppimiseen

Oppimisen vaikeuksia tunnistamalla ja lisäämällä lapsen itseymmärrystä vaikeuksien aiheuttamista vaikutuksista  arjessa voidaan vahvistaa lapsen minäkuvan myönteistä kehittymistä.  Sekä lapsi itse että muut ihmiset voivat merkittävästi vaikuttaa siihen, miten lapsi oppimisen vaikeutensa kanssa elämässään selviää. Lapsi, joka hyväksyy vaikeutensa, pitää  itseään kyvykkäämpänä oppimaan. Keskeistä on lapsen ymmärrys siitä, että tilanteeseen voi vaikuttaa harjoittelemalla.

Lapsen minäkäsitys rakentuu sekä kokemuksien että ympäristöltä saadun palautteen pohjalta. Opettajien, vanhempien, kavereiden odotukset, asenteet ja arvostukset vaikuttavat lapsen minäkäsitykseen ja itsetuntoon, kuten myös se, miten lapsi hyväksyy oppimisen vaikeutensa. Minäkäsitys vaikuttaa myös siihen, miten suhtaudumme ympäristöömme ja miten toimimme: se ohjaa havaintojamme, tulkintojamme sekä jäsentää kokemuksiamme. Minäkäsityksellä voi olla toimintaamme jopa suurempi vaikutus kuin taidoillamme tai kyvyillämme.

Aikuisten on oleellista tunnistaa lapset, joiden minäkäsitys on kielteinen tai usko omiin kykyihin selvitä tehtävistä heikko. Heikko itsetunto voi näkyä lapsen käytöksestä monin eri tavoin, arkuutena tai epävarmuutena, mutta yhtäältä myös ”pärjään loistavasti”-asenteena silloin, kun lapsi epäonnistuu. Lapsi, jolla on oppimisen vaikeuksia voi rakentaa itselleen erilaisia suojautumiskeinoja, jotka voivat näkyä vaikkapa opeteltavan toiminnan merkityksen vähättelynä, jolloin lapsi suojaa itseään epäonnistumisen aiheuttamalta mielipahalta. Ne voivat kuitenkin herkästi muodostua aktiivista toimintaa ja tunnekokemuksia rajoittaviksi.

Toisaalta suojautumiskeinot voivat olla myös liian heikkoja, jolloin tilanteisiin liittyvät ajatukset voivat olla toimintaa estäviä ja lamaannuttavia. Lapsi voi omaa minäkuvaa suojatakseen myös ajatella epäonnistumisien olevan ympäristön vika. Lapsen osallistumista ja toimijuutta voi myös rajoittaa se, että lapsi häpeää oppimisen vaikeuttaan ja siihen liittyvää avuntarvettaan. Lapsen tilannetta tarkasteltaessa ovat lapsen mahdollisuudet kertoa itse omista ajatuksistaan ja tunteistaan merkittävässä roolissa. Sekä ammattilaisten että vanhempien on tärkeää ymmärtää, miten lapsi itse ajattelee pärjäävänsä. Lisäksi ymmärrys siitä, kuinka tärkeänä lapsi pitää tarvittavien taitojen oppimista helpottaa aikuista ymmärtämään, minkä merkityksen lapsi itse antaa omalle oppimisvaikeudelleen.

Lapseen itseensä liittyviä oppimista ja toimijuutta rajoittavia tekijöitä ovat muun muassa väsymys, jännittäminen sekä pelot. Oppimista rajoittavana tekijänä voidaan nähdä myös tilanne, jossa lapsi oppimisen vaikeuksiensa vuoksi saattaa vetäytyä ja ottaa passiivisen roolin.Oppimisen edistämiseksi hyvä vireystila, sekä turvallinen ilmapiiri ovat asioita, jotka pitää myös huomioida. Epäonnistumisille pitää olla tilaa ja empatiaa sekä onnistumisen kokemuksia riittävästi tarjolla.

Myös se, että lapsi kokee oman avuntarpeensa jotenkin hävettäväksi asiaksi, joksikin jota pitää salailla saattaa vaikuttaa lapsen osallistumiseen sekä toimijuuteen. On siis selvää, että lapsi itse tarvitsee tietoa siitä, mistä hänen haasteensa (erilainen tapansa oppia?) johtuu ja ennen kaikkea tietoa siitä, miten oppimista voi mahdollistaa. Unohtamatta sitä tärkeintä, hän voi oppia, se vain vaatii enemmän aikaa ja toistoja, erilaisia strategioita.

Rajoittavana tekijänä voi olla myös esimerkiksi aikuisten vuorovaikutus, se miten lapsi kohdataan, millaisia ennakko-oletuksia tilanteeseen liittyy kuten esimerkiksi se, mitä aikuinen ajattelee lapsen osaavan tai tahtovan. Se, jaksaako perhe harjoitella lapsen kanssa tai sallitaanko lapsen yritykset opetella asiaa (esim. ruokailuun liittyy mm. aikuisen kyky sietää sotkua) vaikuttavat myös lapsen toimijuuteen. Lapsen identiteetin muodostumiseen voimme vaikuttaa sillä, kohtaammeko lapsen hänen vaikeuksiensa ja puutteidensa kautta vai ymmärrämmekö lapsen vahvuudet toimijana? Aikuisten on tärkeää ymmärtää, miten he voivat omalla toiminnallaan sekä toimimalla yhdessä vahvistaa lapsen toimijuutta.